torstai 27. helmikuuta 2014

Nyt se tapahtui todella

Tulipahan tuota hiihdeltyä, joten jos sattuikin sillä aikaa ilmestymään joku tavallista parempi eläkejuttu, kuten Pia Elosen juttu Helsingin Sanomissa 24.2.2014 otsikolla "Työurien pidentäminen alusta ja lopusta ei riitä", se nyt vain jäivät vähän hatarammalle lukemiselle.

Suomen Keskustalta pääsi myös ilmestymään viime viikolla laajahko dokumentti eläkkeistä. Hatunnosto sinne suuntaan asioihin paneutumisesta! Ottamatta kantaa johtopäätöksiin, pidän paperia hyvin laadittuna.

Ajan ilmiöitä kuvaa kuitenkin mielestäni parhaiten Talouselämässä tänään 27.2.2014 klo 10.33 julkaistu uutinen:" Nyt se tapahtui ensimmäistä kertaa: Ilmarinen maksoi eläkemenoja enemmän kuin sai maksutuloja".

Jutussa kuvataan työeläkeyhtiö Ilmarisen viime vuotta taloudellisten tunnuslukujen valossa. Lohdullista oli lukea, että eläkerahat lisääntyivät sielläkin huolimatta otsikossa kuvatusta ilmiöstä. On kuitenkin huomattava, että eläkerahastojen kasvu on tulevaisuudessa entistä enemmän sijoitustuottojen varassa.

Aina eivät eläkkeet ole mielessä, minullakaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti