torstai 23. tammikuuta 2014

Näin naapurissa

Ruotsissa maksettavat eläkkeet laskevat. Tästä uutisoi mainio portaali tyoelake.fi. Sieltä löytyy myös tietoa asian vaikutuksista niille suomalaisille, jotka saavat ainakin osan eläkkeestään naapurimaastamme.

Ruotsin eläkkeet laskevat 2,7 %. Näin tapahtuu jo kolmantena vuonna tällä vuosikymmenellä. Aiemmat miinusmerkkiset vuodet olivat vuodet 2010 ja 2011.

Suomalaisten ruotsista saamiin eläketuloihin vaikuttaa luonnollisesti lisäksi kruunun kurssi suhteessa euroon. No, otetaan vertailukohdaksi vaikkapa elokuu 2012, jolloin euron ostamiseen tarvittiin 8,2805 kruunua ja tätä päivää, jolloin siihen tarvitaan 8,9597 kruunua. Puolessatoista vuodessa ruotsin eläkkeistä on hävinnyt siis liki 10 prosenttia ostovoimaa täällä euromaassa. Jos kuitenkin otetaankin vertailukohdaksi 1.1.2010, jolloin eläkkeitä myös laskettiin, kruunun arvo oli 10,1939 ja niistä päivistä ruotsin eläkkeiden ostovoima on taas kasvanut sen kymmenisen prosenttia pelkästään valuuttakurssimuutosten johdosta.

Suomessa lakisääteisiä eläkkeitä ei leikata, päin vastoin. Tänä vuonna eläkeläisten ostovoima kehittyy nopeammin kuin palkat johtuen pienistä palkankorotuksista ja inflaatiosta, joka vetää eläkkeitä ylöspäin. Eli siis vaikka Ruotsi vie meiltä firmat, on täällä jotain parempaa kuin naapurimaassamme.

Aavan meren tuolla puolen jossakin on maa, joka eläkkeitään aika ajoin alentaa



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti