torstai 31. lokakuuta 2013

Näkökulmia riittää

Tänään julkistettu Jukka Pekkarisen työryhmän raportti on uutisoitu laajasti eri medioissa. Kannattaa taas kerran lukaista useampaa aviisia ja katsella useammat uutiset, kun niitä vielä on jäljellä.

Kannattaa aloittaa vaikkapa Ylen pääjutusta "Työryhmä varoittaa. Eläkeongelma ei ratkea nykykonstein". Myös muut aiheeseen liittyvät jutut kannattaa selailla siinä samassa. Pisteet myös siitä, että Ylen sivuilta pääsee itse raporttiinkin.

Vaikka Ylen sivuilla on juttu ensimmäisistä kommenteista, asteen verran laajempi kattaus niitä löytyy Demokraatin sivuilta. Tosin EK:n kommentit joutuu kaivamaan Ylen sivuilta.

Ihan huono aloitusvaihtoehto ei ole myöskään Kauppalehden juttu, jonka plussaksi voi laskea sen, että jutun lopusta löytyy kirjoittajan, toimittaja Leena Laakson nimi ja yhteystiedot.

Verkkohesarissa Teija Sutinen jatkaa koko viikon jatkunutta uutisointiaan tasokkaasti, kuten tavallista.

Ja hyväksi lopuksi, kannattaa lukaista arvio raportista myös Telan kotisivuilta. Lisää tietoa asiasta löytyy myös ensi viikolla leviävästä Telan uutiskirjeestä.

Lihaton lokakuu loppui. Onko raportissa lihaa luiden ympärillä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti